Uusi kuulokoje, polkupyörä ja pikkusisko
Se on täällä taas- kevät! Ja sen mukana linnut ja lintujen laulelot, leskenlehdet, sinivuokot, sinitaivas,kaikkea ihanaa… Elän vuodenaikojen mukaan, keväällä kun valo voittaa, olen pirteämpi, syksyllä en niin pirteä. Noin oli ennen, nyt kun on näitä kremppoja,olen ollut myös kevään melko väsynyt ja kipeä. Vahvuutta on tunnnustaa olevansa heikko.Sitä olen nyt. Lannerankakipu on ollut välillä melkein sietämätön, kolme kertaa olen saanut siihen kortisonipistoksen. Pitäisi liikkua, mutta en ole paljoa pystynyt. Nyt onneksi tuntuu , että kipu on hieman laantumaan päin, pyetyin hyvin tekemään parin km lenkin luontopolulla eikä tuntunut kovin pahalta. Ja kymmenen kilometrin polkupyörälenkin! Se oli jotain vautsi, että tuo pyöräily sopii lonkkavaivasta huolimatta. Poljin vielä vanhalla pyörällä. Se renasi niin paljon, että sanoin miehelleni, että kyllä oli pieneltä, etten katsonut sopivaa rotkoa ja viskannut sitä sinne 🙂 Pyörässä oli myös liian korkea tanko, vaikka onkin naisten pyörä. Parkinsonin vuoksi jalka ei nouse, oli tosi vaikeaa päästä selkään. Onneksi perillä lintutornilla oli yli 200 joutsenta, ja minulla kamera mukana. Siinä unohtui pyörän harmit.
Matkasta väsyneet
Ei muuta kuin mies marssi sitten heti pyöräkauppaan ja hankittiin minulle uusi pyörä; Tunturi Relax, matalarunkoinen. Ihan huippu, kun ei tarvitse kammeta jalkaa ylös! http://www.tunturi.fi/pyorat_2014/relax-3-vaihteinen/
Ristin pyöräni Unelmaksi 🙂
JOkin aika sitten sain uuden kuulolaiteen, , samanlaisen kuin edellinen, jonka ikä tuli täyteen. Olen saanut uuden kojeen viiden vuoden välein. Koje on Phonakin transponoiva koje, kuulokojeiden huippua. Siitä huolimatta kuulen sillä melko huonosti, toisin kuin implantilla.
Uusi koje, korvakappaleen ”timanttien” kera
Olen tullut huomaamaan parkinsonin monimuotoisuuden, se vaikuttaa aina ja kaikkialla. Kävellessä jalat laahaavat. Kankeus haittaa enenevässä määrin, sukkia on vaikea pukea, samoin nauhakenkiä. Liikkeeni ovat hidastuneet. Syöminen vie normaalia enemmän aikaa, on tullut vähän nielemisongelmaa. Puheääneni on muuttunut hiljaisemmaksi. Kieli on kankea, ja vaikeuttaa puhumista. Välillä ärrät särähtää ja ässät sössööntyy. Niinkin ikävä oire, kuin syljen valuminen, on kuvioissa. Onneksi se on vähäistä, ei siis mitään bernhardinkoiramaista 🙂 . Suolisto renkkaa. Iho rasvoittuu kamalasti. Vapinaa on tullut hieman lisää,sitä minulla ei ole paljoa ollutkaan. Vapinaa on jaloissa, käsissä ja kasvojen lihaksissa. Ja se ikävä juttu, käsinkirjoittamisen mahdottomuus.
Lääkitys ei ole auttanut toivotulla tavalla. Toukokuussa on neurologin tapaaminen, saas nähdä lisätäänkö lääkitystä. Luulen niin. Suden hetkiä on välillä. Olen herkkä musiikille, usein joku hyvä kappale laukaisee padot. Yksin olisi paljon vaikeampi jaksaa, onneksi on tukijoita, tärkeimpänä heistä mieheni.
Kaikesta huolimatta olen onnellinen, vaikka on sairautta,koska elämä on muuten mallillaan ja mukavaa. Vaakakupissa on paljon enemmän hyviä asioita kuin huonoja. Orivedelle muutto ja uusi koti on osoittautunut ihan mielettömän hyväksi asiaksi! Tykätään mahdottoman paljon asua Kissantassussa. Yksi huono asia on; meidän 16 v Siiri-kissalla ei ole kaikki hyvin. Se pitää mahdotonta mouruamista ja valittamista, yötä päivää. Käytimme sen eläinlääkärissä, lääkäri määräsi antibiootti-ja kipulääkekuurin. Ei auttanut, veimme sen vielä verikokeisiin. Se jouduttiin nukuttamaan ja nyt se ei meinaa toipua millään. Jos se ei parane, Siirin loppu taitaa valitettavasti olla lähelllä. Se on kyllä niin persoonallinen ja ihana kissa.
Adelelle syntyi pikkusisko 21.3.2015, ihana mustahiuksinen söpöliini! Mamman sydän on sulaa vahaa <3
Seuraavat kuvat ovat partsiltamme, asumme neljännessä kerroksessa. Rauhoittava maisema aamulla, päivällä, illalla, yöllä. Eikö. Kuvat otettu parvekelasien läpi, vähän hämärtää.
Olen kuvannut paljon tänä keväänä,varsinkin lintuja mökillä. Siinä menee ajantaju, niin mukavaa se on.
Rauhoitettu mänty lähellä mökkiä. Luontovoimaa
Vihervarpunen,söpö
Pujotan helmiä hetkien lankaan,
lahjaksi mulle ne soi ikuisuus.
Enemmän sain, kuin nyt tajuankaan
Jokaisen päiväni armo on uus.
Toisissa helmissä väri on musta,
toisissa kirkkaus kimmeltävin,
joissakin purppuran punerrusta,
kaikissa loiste on ihmeellinen.
Aina en ymmärrä nauhaani lainkaan,
kysyvin katsein vain kummastelen
tuonkin mä tuohon mistä sen sainkaan?
Itse kaikkia toivonut en.
Kuitenkin näin on mun nauhani parhain,
viisaus suuri kun järjesti sen.
Hetkeni herkät, myöhään ja varhain
kantavat helmiä ikuisuuden.
-Tuntematon
Eveliina,itkettää,kun luin kertomaasi.Olet rohkea,kun uskallat ja ja taitava,kun osaat ilmaist elämäsi kipupisteet ,mutta ennenkaikkea,, tärkeimpänä näet myös kaiken hyvän mikä on tullut osaksesi.Tästä voisi monikin ottaa opikseen.Kiitos,että sain lukea rämän.
Eveliina, aamuruskokuvasi aikaansai sen, että halusin kurkata kuka on kauniin kuvan takana. Olen aika sanaton ja silmään meni monta roskaa.
Olet urhea nainen. Yritän itsekin olla kapinoimatta noita kremppoja, joita ikä on tuonut, mutta heikolta tunnun sinuun verrattuna. Sain kuitenkin voimaa sinulta ja päätin taas ponnistaa iloisena. On niin paljon kaikkea hyvää, että muistan taas olla enemmän onnellinen. Olet upea ihminen.
Kiitos,Raija 🙂 Tämä blogin kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat oma tapani työstää asioita. Ihanaa,että nämä puhuttelevat muitakin. Hyvää tätä hetkeä ja kesää sinulle!