Kiireviikko
Tämä viikko on sellainen, joita ei kyllä soisi olevan kovin usein. Ihan liian vähän aikaa jää lepäilyyn ja hiljaisuudelle, jota niin suuresti tarvitsen joka päivä. Olen koko viikon toisessa toimipisteessämme ottamassa opiskelijan tutkintotilaisuutta ( ennen käytettiin sanaa näyttö) vastaan, mikä sinänsä on mielenkiintoista ja teen sitä mielelläni, mutta se väsyttää kummasti. Maanantai-ilta meni kaupunginvaltuuston kokouksessa, eilen illalla kävimme viemässä tuttavallemme surunvalittelukukat, tämä ilta on (huoh) vapaa. Huomenilta menee työpaikan kevätkokouksessa, huomisesta on odotettavissa 11 tunnin työpäivä ( voi kuulo parkaani!). Perjantain etäpäiväni on tällä kertaa haavetta vain, työpaikalla on oltava läsnä. Perjantai-illaksi on suunnitteilla kyläilyä, mikä on kyllä ihan mukavaa. Ensi viikosta on tulossa onneksi ihana, maanantai ja tiistai vapaita, eikä taida pakollisia iltamenojakaan olla. Huomenna on onneksi jo torstai 🙂 Simaa en ole ehtinyt tekemään, harmi. Vieläköhän se ehtisi huomenna… tänään en jaksa enää lähteä kauppaan, ja mieskin on mökillä toteuttamassa/ suunnittelemassa varastorakennusta.
En osaa arvostaa ihmistä, joka on aina menossa, jonka koko ajankäyttö on täyteen ahdettu mitä moninaisempia menoja. Joskus mietin, että onko niin, että aina menossa olevat ja joka kissan ristiäisiin osallistuvat eivät osaa tai kestä olla itsensä kanssa. 24 tuntia voi viisaasti jakaa: 8 tuntia työtä, 8 tuntia vapaa- aikaa, 8 tuntia unta. Itse olen entistä enemmän alkanut tavoittelemaan tuollaista jakoa. Työ ei saisi rohmuta aikaamme liikaa, koska se on vain työtä. Enemmän aikaa olisi annettava itselle tärkeille ajatuksille, asioille ja läheisille. Luulen, että hyvinvointi lisääntyisi, jos muistaisi tuon 8-8-8 säännön. Oma jakoni on valitettavasti huomenna suurinpiirtein: 11-5-8. Mutta iloisena kohti kesää mennään, ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot on bongattu 🙂
