Pelkopeikko hiiviskelee ja taas uusi diagnoosi

P2770245muok2

Oli lämmin, valoisa ja mukava juhannus. Kahden lapsemme perheet ilostuttivat meitä mökillä, kolmannella kävimme kylässä. Lastenlapset  ovat ihania 🙂  Luonnosta olen nauttinut  paljon. Luontokuvaus on edelleen intohimoni.Rakastan luontoa sen kaikkine monine vivahteineen. Nytkin näen ikkunasta puiden oksilla timantteja, kauniita    monivärisiä vesipisaroita. Äsken satoi kaatamalla ja nyt paistaa. Hyttysiä on ollut tänä kesänä enemmän kuin ennen, kyllähän ne ovat inhottavia,mutta niihinkin voi suhtautua niin, että ”ihanaa, kun linnuilla on paljon ruokaa” 😆   Tiedän, tiedän, että joku pitää  minua yltiöpositiivisena 😉

 

Mökkirannasta

Mökkirannasta

Ei voi mitään, tunnen lievää pelkoa, kukapa ei tässä tilanteessa tuntisi. Taikka sellaista pelonsekaista eitäävoimitäänollaentäsjosonkin……………. Luenteeltani olen hyvin ”peloton”, en yleensä pelkää mitään. Viime kerralla (n. 1kk sitten)  näytin onkologille pientä pattia leikkausalueen reunassa. Käski seurailemaan. Seurannut olen, ja päätelmäni on,että patti on  kasvanut 🙁  Se on ihan leikkausalueessa kiinni. Puhuin uudelleen syöpälääkärilleni patista ja hän laittoi lähetteen mammografiaan ja ultraan. Tänään tulikin jo aika postissa, 15.7. Että tällaista. Meinasin syöksyä kuiluun; mieleeni palautuivat kaikki ne kaameat hoitoihin liittyvät sivujuonteet ja koko raskas hoitorumba. Sydämeni rukous on nyt, että ”älä anna sen olla SITÄ” Toki se voi olla vaikka arpikudosta ( kasvaako arpikudos näin nopeaan 😯  ). Ja se maininta leikkauskertomuksessa ”marginaali 1 mm, onko riittävä”

 

Suppaava Sora-koira

Suppaava Sora-koira

 

Kävin taas tänään verikokeissa, ensi viikolla onkologi soittaa vastauksista. Toukokuussa lymfosyytit olivat hieman korjaantuneet, tosin ei vieläkään viitearvoissa. Mutta kaksi viikkoa sitten otetuissa kokeissa lymfosyytit olivat menneet taas huonompaan suuntaan 🙁    Sitä nyt mietitään, miksi luuytimeni ei meinaa toipua hoidoista. 8 kuukautta olen jo  putkeen popsinut Cotrim Forte antibioottia.

Kukkahattutäti

Kukkahattutäti

 

Olen käynyt kolme viikkoa lymfahoidossa jalkojen turvotuksen vuoksi ja siitä on ollut apua paljon. Saan myös mittojen mukaan tehtävät tukisukat. On ollut paljon noita terveys ja sairauskäyntejä, toissaviikolla kuusi ja viime viikollakin viisi.Täysipäiväistä työtä tämä  on. Eräs parkinsonystäväni kertoi, kuinka hänelle oli letkautettu, kun hän joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle että ”kyllä sulla nyt on helppoa”…. Ei todellakaan ole.

P2770279muok2

 

 

Kävin Tays:n kuulokeskuksessa implantin säädössä 15.6. Ja niinkuin jo olin havainnut, oikeassa korvassa ei ole pihaustakaan kuuloa jäljellä 😥     Kuulen siis pelkästään implantilla  sillä korvalla.

P2690376muok2

 

Parkinson oireet ovat lisääntyneet, kankeus varsinkin. Siflor-lääkeannosta pienennettiin 2 kertaa, koitettiin josko turvotus johtuukin siitä,mutta ei auttanut eli ei johtunut. Nyt tällä viikolla neurologini kirjoitti lisäksi uutta lääkettä; Commtessia, joka otetaan aina levodopan kanssa yhdessä tehostamaan levodopan vaikutusta. Toivon, että siitä olisi jotain apua. Mielestäni oma parkinsonin tautini on edennyt nopeasti, liian nopeasti. Toisaalta tämä on voinut olla jo vuosia minulla. Jo kauan sitten , ehkä 10 vuotta, kävin lääkärissä koska nivelet olivat niin jäykkiä. Tutkittiin reumana, mutta sitä se ei ollut. Josko parkkis jo tuolloin oli  mukana elämässäni, tiedä sitä sitten.

P2810554muok2

Jaa niiiiiiin se uusi diagnoosi; keskivaikea uniapnea,tadaaaaaaa!!! Mistä näitä oikein tulee?? Sain CPAP-eli ylipainehoitolaitteen. Ja se onkin ihana masiiina, henki kulkee.Eikä se pidä mitään ääntä,paitsi jos maski ei ole tiiviisti kasvoilla. Nyt on sitten yksi vempain lisää muistettavaa, kun lähtee yöksi johonkin. Laite tunnistaa hengityksen ja puhaltaa sen mukaisen tarvittavan määrän ilmaa maskiin. Yöuneni rekisteröinti kertoi, että minulla on keskimäärin 22 hengityskatkosta tunnissa, voi kuvitella miten huono yöunen laatu on ollut. Uniapnean hyvä puoli on se, että sen oireita  voidaan tehokkaasti hoitaa

P2810564 – kopiomuok2

Juhannuksena poikkesimme Väätäiskylän kioskille Tuomoa moikkaan. Hän esitti omatekemiään, liikuttavia kappaleitaan meille

Juhannuksena poikkesimme Väätäiskylän kioskille Tuomoa moikkaan. Hän esitti omatekemiään, liikuttavia kappaleitaan meille

 

P2820556muok2

P2820562muok2

P2820682muok2

P2820702muok2

Vesipisaroiden kuvaaminen on mahtavaa

Vesipisaroiden kuvaaminen on mahtavaa

Kommentoi



Kommentit

  1. 18.01 30.06.2016

    Hei Eve!
    Sinulla on kyllä tuo valokuvaamisen lahja!!! Osaat vangita niin kauniita hetkiä kuviisi:) Täyttä työtä on kyllä tuo lääkärissä käyminen ja sairastaminen. Rukouksin olen mukana, että ei mitään uutta kasvainta ilmaantuisi <3 Siskoni miehellä on myös tuo uniapnea ja hoitona se maski, jok onkin häntä auttanut. Siunausta Sinulle ja terveisiä koko perheelle <3

  2. 18.46 30.06.2016

    Aika onnekas tuo uusin diagnoosisi, kun siihen on tosi hyvä ja tehoava hoito. Muistan parin vuosikymmenen takaa erään miespuolisen työtoverini, joka oli aivan uusi mies ja työntekijä, kun ongelmisensa ratkaisuksi vihdoin oli löydetty ylipainehengityslaite.

    Jatka luontokuvausharrastustasi, niin ilahdutat meitä muitakin ihanilla kuvillasi…

  3. 7.03 17.08.2016

    Upeita kuvia sinulla! Selasin blogiasi. Mitä sinulle nyt kuuluu?

  4. 15.36 29.08.2016

    Hei Anne, kiitos kysymästä,kuulumisistani tarmemmin uudessa päivityksessä. Hyvää Syksyä!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi