Jäähyväiset Siiri Aina Ilonalle

IMG_5095

Siiri nuoruusvuosinaan, kuva Karoliina Seppänen

Ihana kissamme Siiri jouduttiin päästämään kissojen taivaaseen 8.6.2015.  Siiri oli 16 v 8 kk; hän sai elää pitkän ja hyvän elämän. Viimeiset kaksi kuukautta se oli kipeä, mutta muuten oli aina ollut terve.  Toista yhtä persoonallista ja viisasta kissaa en ole tavannut. Se ei pelännyt MITÄÄN! Meidän tiellä tehtiin kerran kaivinkoneella kaivauksia. Rohkea Siiri meni muina kissoina kaivinkoneen hyttiin 🙂 Siiri osasi paljon kaikkea, se esim avasi ovet, joissa oli kahva. Jouduimme pitämään ulko-ovea aina lukossa, muuten Siiri olisi avannut oven. Sillä oli hauska tapa; kun joku tuli suihkusta, sen piti aina päästä tämän niskaan kehräämään ja puskemaan. Sitä se teki vain suihkunraikkaaseen niskaan 🙂

 

Siirin elämään kuului paljon karvakavereita, tärkemmät niistä rottweilerimme Veera, Karoliinan jaMarkuksen  shibat ja Inu-somalikissa, Misse tyttärensä ja Sissi löytökissamme. Kaikkien kanssa toimeen tuleva Siiri <3   Siiri oli joukon pomo, sen ei tarvinnut koskaan kuin vain katsoa ja kaikki eläimet kunnioittivat sitä. Yksi aikakausi on päättynyt. Tämä oli ainut oikea ratkaisu, kun eläin kärsii, eikä sitä pystytä enää auttamaan, sen pitää antaa mennä <3

IMG_5111

Siiri nuorena, kuva Karoliina Seppänen

Seuraavat kuvat ovat vanhasta Siiristä kaksi päivää ennen lopettamista:

P1480542(1)

P1050480

Siiri ja Samu keväällä 2015

P1480555(1)

Olen valmis lähtemään ja päästämään irti rakkaista ihmisistä ja kivuistani, kiitos parhaasta kissan elämästä maailman parhaalle perheelle <3

P1480531(1)P1480540(1)P1480596(1)P1480638(1)WP_000317WP_000445P1520047

Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi – minä ymmärrän.
älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin mukavaa aikaa.
Tulevaa ei kannata surra.
Et haluaisi minun kärsivän,
kun aika koittaa, anna minun mennä.

Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta, pysy luonani loppuun.
Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.

Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös.
Olemme olleet niin läheisiä –
älä anna turhaan sydämesi itkeä.

Avainsanat:

Kommentoi



Kommentit

  1. 21.32 19.06.2015

    Otan osaa.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi