Ulkopuolella sisällä
Tekstin otsikolla haluan kuvata sitä, miten kuulovammainen usein kokee olevansa ulkopuolella, vaikka onkin joukossa mukana. Jos paikalla on enemmän kuin kaksi henkilöä, puheesta selvän saaminen huononee oleellisesti ainakin omalla kohdallani. Kahdestaan harvemmin puhutaan toisen puheen päälle, ryhmissä sitä tapahtuu koko ajan. Sisäkorvaimplantistani huolimatta juuri ryhmätilanteet ovat vaikeimpia kuulemisen kannalta. Toinen hankala asia on taustahäly, se vaikeuttaa myös kahdenkeskistä kommunikaatiota.
Taustahäly voi olla vaikka ilmastointilaitteen hurina ( niitä on ihan kamalan äänekkäitä) tai radio. Normaalikuuloisen voi olla vaikea ymmärtää sitä, että pelkkä radion ääni ”vie kuulon” eikä kuule, mitä puhutaan. Tasavertaisen osallisuuden vuoksi taustahäly pitää vähentää minimiin, jos paikalla on kuulovammainen. Huonokuuloisten määrä on kasvussa sekä nuorilla että vanhemmalla ikäpolvella. Erilaiset kuulovammat ovat Kuuloliiton mukaan yleisempiä terveysongelmia, joten joka paikassa pitää kiinnittää asiaan huomiota. Seuraava lainaus suoraan Kuuloliiton sivuilta:
”Erilaiset kuuloviat ovat yleisempiä terveysongelmia. Jonkinasteinen kuulon alenema arvioidaan olevan noin 750 000 suomalaisella. Noin 300 000 hyötyisi kuulokojeen käytöstä. Säännöllisesti kuulokojetta käyttää noin 50 000 henkilöä. Syntymästään kuuroja on noin 5 000 ja myöhemmin kuuroutuneita noin 3 000.”
Erikoista, että kuuloliitto käyttää sanaa ”kuulovika”. Mielestäni parempi sana on ”kuulovamma”. Vika- sanalla on kielteisempi kaiku. Olen vammainen, mutta en viallinen :love:
Joulua vietimme perinteisesti mökillämme, kaikki kolme lastamme perheineen sekä vanhempani ja Pimpa-siskoni olivat paikalla. Ulkopuolisuuden tunne tuli, kun iloinen puheensorina täytti mökin. Oli hetkiä, etten tiennyt, mistä puhuttiin, ja se tuntui pahalta. Voisi ajatella, että tarvitseeko sitä aina tietääkään. Mutta niin se vain on, että silloin ei hihku onnesta eikä hehkuta linnunlaulua, imppaa eikä muutakaan apuvälinetta, kun huomaa taas, että niin…. tämä kuuloni… apuvälineistä huolimatta en kuule, niinkuin muut kuulevat. On vaikea pukea sanoiksi tunnetta, joka siitä tulee. Huonokuuloiset tietävät, mitä tarkoitan. Perheeni ymmärtää erittäin hyvin vammani ja antaa mitä parhaimman tuen ja ymmärryksen, kuitenkin kaikesta parhaimmastakin tuesta huolimatta jos ei kuule, niin kyllä se raastaa.Kuulovammaisen tie on välillä raskas.
Kun minulle puhutaan suoraan, perheeni, ystäväni ja työkaverini osaavat puhua niin, että kuulen ja se on hienoa se! Myös puhelimessa kuulen yleensä hyvin, paitsi jos puhuja puhuu epäselvästi tai liian hiljaa tai jos omassa tai vastapuolen ympäristössä on hälyä ja se kuuluu puhelimen lävitse sekoittaen puheen. Yllätys, yllätys; soitin tässä jokin aika sitten paikalliseen ea-päivystykseen. Ihan kamala häly kuului puhelimesta, ilmeisesti samassa tilassa oli monia henkilöitä keskustelemassa. Kyllä terveydenhuollon ainakin pitäisi huomioida tällaiset asiat. Päivystyspuhelin ja muutkin puhelimet pitää sijoittaa niin, että tila on hiljainen. Jossain kohtaa annan asiasta palautetta. Eiväthän he muuten tiedä ongelman olemassa olosta, jos sitä ei joku heille kerro.
Rutinoihin ei ole hyvä lopettaa, joten tässä tämän päivityksen lopuksi: ”Potilas kesänsä viettänyt onnellisena kuunnellen kaikkia uusia ääniä”. Em lause on viimeisimmän eli syyskuun implanttisäätökäyntini lääkärin tekstiä. :love:
Ihanat lastenlapsemme, Adele ja Eliel
Pystyn niin samaistumaan tuntemuksiisi. Olen myös kuulovammainen ja ulkopuolisuuden tunteet on tuttuja. Minulle on implantti vasta suunnitteilla eli kuulokojeiden varassa olen. Mukava lukea kirjoituksiasi, kiitos 🙂
Kiitos,Riitta! Monet ovat antaneet samanlaista palautetta tästä,kuin ”kirjoittaisit minusta”. Ulkopuolisuuden kokeminen on varmasti kaikille huonokuuloisille tuttua. Upeaa,jos sinulle suunnitellaan implanttia! Onnea ja rohkeutta kuulomatkallesi. En ole muuten kuullut,että kukaan olisi katunut päätöstään mennä imppaleikkaukseen 🙂