Rintasyövän vuosikontrolli ja muita kuulumisia
22.2.2017 minulla oli rintasyövän ensimmäinen varsinainen vuosikontrolli syöpälääkärin vastaanotolla. Sitä ennen kävin ultrassa, mammografiassa ja verikokeissa. TULOS: syöpää ei löytynyt 🙂 ,siitä voi iloita!!!
Minulla on ollut kovasti rytmihäiriöitä, mies on joutunut alkuvuoden aikana soittamaan kaksi kertaa ambulanssin. 13.-14.2 tehtiin holtter-vuorikausimittaus,jonka aikana rekisteriin tallentui 600 kpl eteis- ja kammiolisälyöntejä, jotka kuitenkin ovat sydänlääkärin mielestä vaarattomia. Se oli helpottava tieto. Sain voimakkaampaa beetasalpaajaa, Bisoprolol 2,5 mg x 2, joka onkin auttanut paljon , rytmihäiriötuntemukset ovat vähentyneet selvästi.
Olen hankkinut turvapuhelimen. Parkinsson on alkanut kaatamaan minua ja pudottamaan portaista; putosin jokin aika sitten mökin portaat alas. Tilanne oli paha, mutta vakavammilta vammoilta vältyin. Mustelmia ja ruhjeita oli joka puolella. Turvapuhelinta tarvitsen siksi, jos yksin ollessani kaadun enkä pääse ylös. Olen menossa osastojaksolle 5.4.17 Tays:n neurologian osastolle. Siellä aletaan selvittämään tarkemmin, onko parkinssonini jotain parkinsson plussaa. Parkinson plus sairaudet ovat tavallista parkinsonia paljon pahempia. Tässä kohtaa todellakin harras toiveeni, haaveeni, pyyntöni, rukoukseni on : Älä anna sen olla plus-sairaus .
Olen 1.3.2017 alkaen virallisesti omaishoidettava. Miehelleni myönnettiin minusta omaishoidontuki. Toki hän olisi samanlailla auttanut minua ilman rahallista korvaustakin, mutta hyvä näin, että kaupunkikin arvostaa hänen työtään ja on valmis maksamaankin siitä. Miehelläni on lisäksi ”oikea” työ 8 tuntia/ pv. Kuinka kiitollinen olenkaan hyvästä, rakastavasta puolisosta! Tämä on yhteinen tuskien taival. Meillä on hyvä avioliitto, ensi viikolla on 34. hääpäivä. Sanoin jollekin tutulle, että jos liitto on huono ennen tällaisia koettelemuksia, se ei kestäisi vaan hajoaisi. Meitä vaikeudet ovat vain entisestään lähentäneet. Kunnostani tällä hetkellä kertoo jotakin se,että omaishoidontuki myönnettiin, sitä ei saa heppoisin perustein. Kaikki tuntuu välillä kuin unelta, miten tämä kaikki on voinut kasaantua minun pienille hartioilleni !!!! Vasta kaksi vuotta sitten olin täynnä energiaa, touhukas, hyvässä ja vastuullisessa työssä. Tuolloin parkinsondiagnoosista oli kulunut puoli vuotta ja kuvittelin ettei tämä tauti minua helposti nujerra. Sitten tuli rintasyöpäpommi ja kuntoni meni alas hyvin nopeasti. Ja epäily, ettei tämä olekaan vain tavallista parkinsonia. Olen viime aikoina ollut tavallista herkempi itkemään, surullinen monista asioista, joita en enää kykene tekemään. Kuitenkin, kaikesta huolimatta, nautin elämästä, sen jokaisesta hetkestä. Olemme tavanneet usein lastemme perheitä , lastenlapsia on jo viisi. Kuinka ihanaa eloiloa he antavatkaan! Myös eläimet ovat tärkeitä, kutsunkin Sissiä leikkisästi Voimakissakseni 🙂 Ja…luonto,ihana kaikkineen kukkineen ja risuineen, ötököineen ja suurempine eläimineen. Lainaan Risto Rasan runoa:
”Katson penkiltä
kun varpusenpoika kylpee
En ajattele ikäviä,
älä sinäkään”
-Risto Rasa
Rakkautta on katsoa samaan suuntaan
Pari omaa runoani:
Portaat
Kasvua ja kehitystä kuvataan usein portailla,
yhä ylemmäs pyrkien
Omat portaani vähenevät
Laskeudun koko ajan alaspäin
Tämän päivän saldona
hävisi sukanpukemistaitoporras
Pakkolaskua
Montako askelmaa on jäljellä
-Eveliina Pylvänäinen
Revontulet mökillä Pohjaslahdella 30.3.2017
Suruja
Luopumisen surullinen kaariholvi
täyttyy liian nopeasti,hidastaisitko vauhtia!!!!
Se on jo ominut minulta lupaa kysymättä
kyvyn hyppiä
uida
puhua selkeästi
syödä huoletta sitkeähköä pihviä
kirjoittaa käsin
taputtaa
kävellä pitkiä lenkkejä
harjata hampaat tavallisella harjalla
ajaa polkupyörällä….
Mitä se on antanut tilalle?
Tyhjentyneet tilat sisimmässäni täytetään rakkaudella
Rakkaus jää kun kaikki muu häviää
-Eveliina Pylvänäinen
Sinitiainen lumisateessa
Tänään,Uskon päivänä, saamme viettää 34-vuotishääpäivää 😆
Eve, niin koskettavaa lukea sinun kirjoitusta. Ei voi kuivin silmin lukea. Olette niin mielessäni usein <3
Eve muistamme sinua Tapion kanssa jatkuvasti ! Omien kipujen keskellä.Turvamme on Jeesuksessa joka kantoi meidän sairautemme !
voi, Eveliina, kuinka kauniisti kirjoitatkaan surullisista asioista. Paitsi rakkaus ei ole surullista, se jää, kun ei ole enää muuta.
Kiitos, kun pystyt edelleen ilahduttamaan meitä kauniilla, herkillä kuvillasi…
Ihanasti kirjoitettu. En tunne sinua – näin CI ryhmässä FB :ssa.
Hyvää 34-v hääpäivää! Antaakos elämä voimia nauttia ja rakastaa ympäri olevista elämän hetket niin pienet kuin suuretkin.
Kiitos Seija, valokuvaaminen on itselleni mitä parhainta terapiaa. Ihanaa että kuvani ilahduttavat myös muita
Kiitos Kirsti, rukoukset kantavat <3
Kiitos Tatiana 🙂 Onni koostuu pienistä asioista
Kiitos Anita. Sinulla on kokemusta siitä mitä se on kun toinen on vakavasti sairas. Hyvää kevättä, olisi mukava tavata pitkästä aikaa