On itketty ja itketään
Luopuminen sattuu
Yhtä tunteiden vuoristorataa tämä sairauksien kanssa eläminen ja niihin sopeutuminen. Voiko tällaisiin koskaan edes täysin sopeutua? Veikkaan, että ei. Sairaudet pystyy hyväksymään ajan kanssa, mutta sopeutuminen? En ainakaan minä ”sopeudu” näihin kaikkiin ärsyttävän vaikeisiin ja hankaliin ongelmiin, joita parkinson on elämääni tuonut. En sopeudu öisiin kuolan valumisiin tyynylle, en siihen, että kyljen kääntäminen tuottaa tuskaa ja harmaita hiuksia,en siihen, että herään öisin monia monia kertoja. En siihen, että joudun miettimään, voinko kyykistyä, mistä saan kiinni, että pääsen ylös. En sopeudu siihen, että pukemiseen menee järkyttävän paljon aikaa, varsinkin sukat! Huhhuh mitä temppuja teen, jotta saan sukat jalkaan!! Kuvitelkaas , niin arkipäiväinen asia!! En sopeudu puheen puuroutumiseen, syömisen yhteydessä tulevaan kakomiseen. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään.
Ja Jumala sanoi: ”Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.”
Minä sanoin: ”He tulevat raskain saappain, multa-anturoin –
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?”
Ja Jumala sanoi: ”Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan –
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.”
Aale Tynni: Kaarisilta
”….toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, pyydän,että kaarisillan teet….” Tuota runoa lukiessani padot sortuivat. Taas.”…Verellä ja kyynelillä vaan. Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan…” ”Ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet….” ”älä salpaa surua luotasi…”
Eräänä aamuna purskahdin itkuun. Mies kysyi, mikä minulla on? Sanoin liiankin kovalla äänellä että ”SYÖPÄ mulla on!!” Sitten rupesi jo naurattamaan, se oli jotenkin koomista. Vakavasti puhuen, pitää uskaltaa näyttää tunteensa ja itkeä itkunsa toisen kanssa, eikä salata pahaa oloa. Kummasti helpottaa, kun saan itkeä ja tuntea yhdessä puolison kanssa .
Tuntuu, etten enää hallitse elämääni. Syöpähoidot menivät tarkaan säädetyssä järjestyksessä. Välillä tulee tunne,että olen ulkopuolinen tässä kaikessa, kaikki on järjestetty minun ulkopuoleltani, menen vain mukana. Määräpäivinä labraan, fysioterapiaan, kontrolliin, väliin vielä käyntejä neurologian polilla ja kuulokeskuksessa. Tässä ei kyllä millään edes ehtisi töihin! Työni on nyt tässä; hoitaa itseni määrättyinä aikoina määrättyihin terveydenhuollon pisteisiin, hoitaa väliajalla itseäni.
Armon aurinko eräänä maaliskuun aamuna
Viime aikoina olen totaalisesti joutunut pettymään julkiseen terveydenhoitoon. En itseni puolesta, olen saanut aina hyvää hoitoa, vaan isäni eli vaarin puolesta. Olen tähän saakka aina puolustanut julkista terveydenhoitoa, mutta erittäin ikävien tapahtumien vuoksi olen joutunut muuttamaan kantaani. Onko oikein, ettei vanha mies kivuissaan pääse hoitoon tai että hänelle määrätään FLUORITABLETTEJA eräänkin kerran, kun ”erehtyi ” menemään kipuilevana ja huonokuntoisena päivystykseen. Olipa ”luukulla” vastaanottava sairaanhoitaja tokaissut 84 vuotiaalle vaarille kiukkuisena, että ”ei tänne saa tulla soittamatta”. Miettikää, vanhalle kipeälle miehelle! Tämän vuoden aikana monta turhaa lääkärireissua tehnyt vaaria ei otettu todesta. Vatsan tähystykseen lähetteen saamiseksi piti mennä yksityislääkärin vastaanotolle, joka kyllä kirjoitti heti lähetteen. Ja kuinka ollakaan, löytyi agressiivinen, pahanlaatuinen kasvain. Ja joku lääkäri kirjoitti vain niitä fluoritabuja. Tässä vaarin tapauksessa on ollut ihan uskomattoman paljon käsittämätöntä toimintaa terveydenhuollon henkilöiltä. Pahimpia mokia en edes kirjoita. Mutta jos meidän omaisten voimavarat riittävät, niin saattaapa olla asiaa potilasasiamiehelle. Tämä olkoon ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun moitin julkista terveydenhoitojärjestelmää näin yleisesti.
Huhhuh huomenna on syöpäkontrollikäynti Tays:ssa. Toivotaan parasta! Kevään iloa ja riemua, leskenlehtiä ja perhosia päiviimme roppakaupalla luomaan riemumieltä!!!!!!!!!
Kyyneleet puhdistavat, mukautuminen tähän parkinsoniin vie kyllä tunteen elämän hallinnasta. – ja saa kyyneleet silmiin.
Elämän hallinta, onko se sitä että kun kaaduin pihalla ja mietin selkä tyrnipuskassa ylös nousutekniikoita, ( joita ei löydy) näin peipon tyrnin oksalla. Kuinka kaunis lintu voikaan olla. Taas kyyneleet vuotavat. Kun mieheni tulee kiskomaan minua puskasta, hän huolissaan kysyy sattuiko. Kyllä mutta itken peippoa.-voihan kaarisillan rakentajat.
Tv se persoonaltaan nopea karjalainen itkijä nainen, joka tunnisti kaikki parknsonia koskeva elämän hidasteet
Kun sanat loppuvat on vain hiljaisuus, kyyneleet ja Kristus… Vain vahvoille suodaan jotakin tällaista. Haltuun.
Kiitos Outi! Hauska ja ihana ja surullinenkin tuo tyrnipuskajuttu 😊
Kiitos Markku koskettavista sanoistasi ❤
hei Eveliina! Kiitos tekstistäsi. Itketti kun kuin runovalintaasi; se oli äidin lempirunoja. Äidillä oli parkinson, ja nyt minulla tuore diagnoosi. Toivon sinulle voimia, aikamoinen lista. kysyin lääkäriystävältäni, että montako vaivaa ihmiselle voi tulla… että kun on masennus, ja parkinson ja vaikea avioero, niin ei kai muuta enää… Ystäväni totesi vaan, että monta ! Hohhoijaa… mutta aurinko paistaa, ja kevät tulossa. Kaikkea hyvää 😀
Mielelläni arvostelen julkista terveydenhuoltoa. Kerron esimerkin. Minulta repesi 9. kylkiluu kylkikaaren rustoliitoksesta. Vasta 8. lääkäri löysi kipujen syyn. Kukaan lääkäri ei vaivautunut edes tunnustelemaan kädellään kylkeäni, mikä olisi heti kertonut vian. Katselivat vain kuvia. Minusta koko terveydenhoito toimii fluoritabletti-burana -periaatteella.